HETI!
En ymmärrä, niin ei ymmärrä! En vaikka tavaan ja tulkitsen. Olen varma, että lukihäiriöni on pahentunut. Ei auta vaikka välillä ummistan silmät ja avaan ne sepposen selälleen ja taas suljen.
Suorastaan räpyttelen.
Olen kuin kala kuivalla maalla, hengitys toimii jotenkuten, mutta näkö ja ymmärrys ei.
Puhelinlinjat käyvät kuumina, kun yritän soittaa Turvamiehelle, joka tietysti on tänään umpikuuro eikä kuule puhelimen ääntä. Vähintäänkin unohtanut puhelimensa Siittimen keskikonsolille, missä se nyt vilkkuu, tärisee ja soittaa Rentunruusua. Punainen linja ei vastaa, ja hönninkäistä alkaa suututtamaan; ole vastaamatta!
Olen saanut jälleen postia. Oikeaan osoitteeseen ja oikealla nimellä. Olisivat lähettäneet samalla lakikirjan, jossa on alleviivattu aniliininpunaisella ne kohdat, jotka koskevat näitä päätöksiä.
Viranomaispäätöksiä TE-toimistosta, Tehystä, Kelasta ja vakuutusyhtiöstä. Pitäisi hyppiä riemusta, kun kerrankin saan yhdellä kertaa postia näin monesta eri paikasta. Pääsäänöisestihän nykyisin viestintä tapahtuu sähköisesti ja kaikki oleellinen löytyy joko vasebuukista, instagramista tai Twitteristä, joten tälläisestä määrästä henkilökohtaista postia pitäisi jo laittaa iso rasti seinään, kuvata ja lisätä sähköiseen mediaan.
Mutta nyt.
Sairastumiseen ja kuntoutumiseen liittyviä kuponkeja on nenäni edessä reilusti enemmän kuin yksi, ja olen aivan hukassa.
Niitä on pino.
Ja kaikissa lakipykäliä.
Ja kaikissa ohjeet valitusten tekoon.
Kuka kuvittelee tekevänsä valituksen, kun ei edes ymmärrä mitä lapussa seisoo?
Kuvittelin, että alan ammattilaisena osaisin tulkita näitä, mutta toisin kävi.
Yhdessä päätöksessä luvataan maksaa kuntoutustuki, toisessa ilmoitetaan takaisinperinnästä, yhdessä kehotetaan laittamaan työnhaku voimaan välittömästi ja toisessa ilmoitetaan ettei työttömyysturvalle ole estettä. Ja puhelimen toisessa päässä käsketään marssimaan verotoimistoon.
Maanantaina sitten ajattelen.
The Doktorin tapaamisen jälkeen.
Suuntaan kulkuni kohden verotoimiston paratiisia.
Eläkkeensaajan verokortti.
Kiitos!
Ja veroprosentti lähempänä sataa, kuin nollaa.
Suuni on toisinaan varsin suuri, ja toisinaan yksikään sana ei tunnu pysyvän takahamapaiden takana, vaikka kuinka yritän hillitä sanaisen arkkuni sisäistä vuotoa.
Veroprosentin kuultuani nikottelin ja suorastaan vahingossa pulautin suustani, että pakko on varmaan lähteä myymään itseään läheiselle torille, jotta saa laskut maksettua. Tulojahan saa yksityisyrittäjänä olla kahdeksan tonnin edestä ja ilman alvia, tai jotain sinne päin.Viimesillä roposilla ostan sitten purkin Tummelia, jonka voin vähentää verotuksessa.
Ei tainnut ihan ajan hermoilla olla verottaja-täti, kun katsoi suoraan silmiin, että muista sitten tehdä ilmoitus saaduista tuloista.
Ja silloin nauroin, niin että koko verotoimisto raikui! Mutta asiat selvisivät.
Ja parhain päin.
Jotta tämä nyt ei aivan hanuri-, tai loora-osaston kirjoitteluksi menisi, niin tänään oli taas aika kohdata The Doktori.
Hönninkäisiä oli tänään liikkeellä vähän ja nekin jotka ovat, näyttävät surullisilta ja onnettomilta.
Mutta minä en.
Punainen huulipuna loistaa ja hymy on herkässä.
Maanantait on Mun- juttu! Kello soi aikaisin ja on kiire.
Pikkusen hirvitti se, että saisin tehdä tiliä the Doktorille tiliä liikkumisista, touhuamisesta ja kertoa kokemukset ja lukemat viime viikolla vaihdetusta verenpainelääkkeestä.
Se uusi pilleri on nyt sellainen, joka ei kasvata norsuksi yhdessä yössä. Ei siis allergista pöhöttymää. Jalat siis mahtuvat kenkiin, ja housuja ei tarvitse leikellä jalasta pois.
Toimiva nappula.
Kaunis, hennon vaaleanpunainen.
Niin tehokas, että kun sen aamulla heittää muiden rohtojen sekaan, ei ole pelkoa siitä, että sydänkohtaus iskee.
Paineet laskee ja silmät seisoo päässä.
Järkikin, jos Turvamiestä on uskominen.
Vastaanotolla The Doktori sitten mittasi verenpaineen, happisaturaation, nyppi nahkaa, kuunteli keuhkot, hyppyytti vaa´alle ja sitten kysyi;
" Nyt sitten Rouva hyvä, rehellinen vastaus viime aikojen liikkumisesta. Noita lihaksia ja näitä sykkeitä ja paineita, ei ihan maitopurkin kanniskelulla ole saatu aikaiseksi. Paljonko ihan tosissasi liikut?"
Oli tunnustettava.
Sydän tykytti.
Varovasti.
Taas kerran.
Tunnustus.
Varovasti.
Eilen Repovedellä patikoimassa viisi tuntia putkeensa, vaikka Turvamies sanoi, että lyhin reitti, kilometrejä tuli reilu viisitoista, ihan vahingossa.
Hiki päässä. Nautittiin ja halailtiin jättikuusia. Samaan hengenvetoon kyllä totesin, että iso-Huligaani kehotti pysymään lähimetsikössä, etten tarvitse pilliä tai hätäraketteja.
Kerroin, että kantasolusiirrossa olen saanut hyvät geenit, korkeanpaikankammonikin on pois pyyhkäisty. Lapinsalmen sillankin sain ylitettyä hokemalla "askelaskelaskel"
Sielu lepäsi siellä keskellä ei mitään.
Eräjormat käveli omia reittejään ja vain sattumalta eksyivät polulle.
Edellisenä päivänä suokävelyä arviolta kymmenisen kilometriä. Muina päivinä kahden koiran kanssa kävelyä,pyöräilyä ja väliin kuntosalia. Kun ei ole töissä, niin aikaa on.
Tiedän.
Tiedän todella hyvin.
Heiluttakaa sormeanne, ja sanokaa tsotstot, vaarallista.
Sulla on syöpä.
Tapatat ittes.
Hengenvaarallista.
Edesvastuutonta.
Kohtuus kaukana.
Liikaa liikkumista.
Kukaan täyspäinen sairaana liiku.
Sänkyyn siitä.
Käyttäydy kuin..... Voisitko kertoa miten syöpää sairastava ja siitä kuntoutuva käyttäytyy.
Mutta, the Doktori ei heiluta sormea, kehottaa kuuntelemaan kroppaa. Näkyy kuulemma labroissakin, hyvinä muutoksina.
Tähän hymyssä suin totean ; "ainahan minä! Tulee se noutaja sohvan reunalla jalkoja heilutellessakin."
The Doktori hymyilee ja katsoo silmiin: "Juoksuta niitä moralistejakin yhtä paljon. Jos kaikki liikkuisivat yhtä paljon, tai edes osan, he olisivat paljon onnellisempia ja terveempiä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti