Se on talvi tulossa. Sääennuste lupaa pakkasta ja aurinkoisia päiviä.
On tulossa kyllä kiire viikkokin. Joskus jopa mietin, että millähän ihmeellä sitä ehtii töihin, kun on aina niin julmettu kiirus päällä. Tai ainakin korvien välissä on kiirus.
Turvamies lähti aamusta hirvitornien rakennustalkoisiin ja Leelian lepokodin työt jäivät sitten meikäläiselle. Turvamies kyllä kuori soppaan perunat,etten vaan saa haavoja käsiin. Haavoja! Niistä haavoista niin, mutta multaa en saa syödä. Mistä pirusta se tuon haavoittumisen nyt repäisi.
Hyvä kun kuori, sillä perunoiden kuoriminen kuuluu Turvamiehelle.
Ja minä säästyin haavoittumiselta.
Käytiin jo viime viikolla muutamaa hirvitornia katasetelemassa ja eilen käveltiin ihan järjetön lenkki. Oltiin lähtiessä TAAS kerran sovittu, ettei koirien kanssa mennä risukoiden lävitse, mutta siellähän sitä taas mentiin silmälasit vinossa ja koivet haaruväliä myöten montuissa. Suomuta oli kotiin päästessä kuivunut varpaiden väliin ja koirat muistuttivat enemmän suohirviöitä, kuin pitkään aikaan.
Ei tarvinnut lähteä kuntosalille enää illasta.
Siellä mettässä rämpiessä muistui sitten mieleen tulevan tiistain töissäkäynti. Ihana nähdä niitä ihmisiä, joita on ihan pirustaan ollut ikävä. Mietin, että meillä siellä töissä puhutaan vertaistuesta ja sen merkityksestä kuntoutumisessa ja kuntoutumisen tukemisessa todella paljon.
Se on jo itsessään toiminnan tavaramerkki.
Toiminnan ydin ja sydän.
Iso sydän.
Mielenterveyspuolella siitä on puhuttu paljon ja saisi puhua vieläkin enemmän, varsinkin nyt kun joka paikasta säästetään ihmisten mielenterveyden kustannuksella. Mielenterveys, kun ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sairaus puuttuu. Se on paljon muutakin.
Hönninkäispuolella puhutaan myös vertaistuesta. Itselleni se aukeni oikeastaan sanan varsinaisessa merkityksessä vasta viime keväänä, kun istuimme usean muun kanssa hönninkäisosaston päiväsalissa.
Seitsämännen kerroksen päiväsali. Isot ikkunat, joista näki pitkälle muiden kattojen yli. Ihmiset alhaalla näyttivät muurahaisilta, joista tunnisti hyvin valkotakkisten lääkäreiden kiireen.
Luettiin päivän lehtiä ja kerrottiin voinneista. Taivasteltiin tutkimuksista aiheutuvia kipuja ja pelkoja, ja tultiin tulokseen, että aikuispuolella kivunhoito on vielä lapsenkengissä. Jaoimme kipulääkekokemukset ja kerroimme millaisia "vibroja" olimme saaneet kortisonista.
Joku kertoi tilanneensa kaikki julkaisussa olevat aikakauslehdet kotiinsa, toinen ostaneensa auton, joku ilmoittaneensa vaimolleen ottavan eron jos kotiin ei osteta uutta sänkyä, joku kertoi tehneensä kaikkea mahdollista. Ja minä kerroin siivonneeni vuorokauden ympäri ja lopulta tiputtaneeni Muurikka-pannun suoraan nenääni.
Vaihdettiin huolestuneita katseita, jos tiesimme jonkun hönninkäisistä olevan huonossa kunnossa.
Kerroimme kuulumiset kotoa.
Puhuimme ja suunnittelimme tulevaisuutta.
Nimettiin lääkärit mengeleiksi, yksi toisensa jälkeen.
Saivat lisänimen aivan kaikki.
Ketään ei säästelty.
Kun siinä sitten istuttiin ja pohdittiin niitä mitä ihmeellisimpiä tutkimuksia, jonne yksi toisensa jälkeen meistä joutui, joko sängyllä tai ilman, päädyimme siihen, että kamalin paikka käydä tutkimuksissa on sydäntutkimusosasto.
Aivan kamala.
Ehdottomasti kamalin.
Oksettava paikka.
Aina joutui odottamaan vuoroaan ja samalla näki Ne muut.
Sydäntutkimusosastolla lähes kaikilla potilailla on siniset huulet, naamat kalpeat, lätkiä rintamukset täynnä ja piipaavat laitteet. Monella napaan asti ulottuva arpi. Tai ainakin miehillä oli, kun niiden paidat retkotti aina auki, kuin rattopojilla.
Ne kaikki näyttivät todellakin kuolemansairailta.
Eivät puhuneet.
Huohottivat happimaskiensa takana ja viiksissään.
Silmät nuljusivat ympäri. Ei niiden takana voinut sanoa pajatson nappuloiden olevan kunnossa.
Kerrassaan kamala paikka.
Mutta entäpä sitten me?
Kaikki tyylikkäästi tukattomia ja kauniisti kaljuja.
Kaljuja ja karvattomia.
Keskitysleiri.
Muumipyjaman sisällä sytostaateista kutistunut kroppa.
Monta kokoa liian suuri pyjama.
Monella kalpea naama, kun hemoglobiini oli matalalla
Joillakin keltainen naama, kun maksa-arvot huiteli pilvissä
Kyljessä kiinni piipaavaat tippalaskurit.
Ja näytimme terveille.
Suunnittelimme tulevaisuutta.
