1.......100. Nollasta sataan ja sata päivää siirrosta

Elämä sanotaan olevan lahja. Lahjana sen tajuaa ja ymmärtää varsin usein vasta sitten, kun siitä joutuu luopumaan. Luopumisen tuskaa kokee elämänsä aikana aivan taatusti jokainen, niin myös minä ja niin myös sinä.

Sata päivää sitten istuin sairaalan sängyllä ja rapsuttelin kaniseerumista punaisille läikille mennyttä nahkaani, ämpärin kokoisiksi kasvaneita tissejä ja kaljua päätäni. Olo oli kuin yhdellä isolla tissillä; koko ajan tiellä. Jännittyneenä odottelin mitä tuleman pitää. Nyt jos koskaan oli mahdollisuus saada elämänsä kamalin kuumehorkka, tuskaisimmat rytmihäiriöt, pahimmat allergiset reaktiot ja mahdollisesti jopa heittää rukkaset viimeistä kertaa nurkkaan.
Venäläinen ruletti kiinalaisen kidutuksen muodossa.
Tästä alkaisi päivien laskeminen ja akuuttien käänteishyljintöjen odottelu.
Kauhun tasapaino.

Takana oli jo useamman päivän esihoidot ja suonesta sisään isketyt nestehoidot. Koko kroppa killui vedessä ja kroppa kiitti. Mitä enemmän myrkkyjä nahkaan tuikattiin sitä hitaammaksi kävi ymmärtää ympärillä tapahtuvaa ja meneillä olevaa maailmaa. Siellä eristyksen keskellä, koppihoidossa ei hitaasta ajattelustakaan tuntunut olevan haittaa. Kaniseerumi ei sitä vauhtia liiemmin kyllä lisännyt, enkä muuttunut edes Roger Rabbitiksi, vaikka kuinka toivoin.Kaniseerumin tehtävänä on tehdä tilaa uusille soluille ja mahdollistaa uusien solujen kiinnittyminen sytostaatein tuhottuun luuytimeen.
Pienestä pussista kaniseerumia.
Josko olisi ollut hevosseerumia, olisiko pussi ollut iso?

Eristys.
Hieno nimitys sille, että pysyt neljän seinän sisällä liikkumatta muualla kuin siinä pienessä kopperossa, jota potilashuoneeksi kutsutaan. Kantasolusiirron eristyksessä olet yksin kopperossasi jonne hoitohenkilökunta tulee tekemään pikaiset hoitotoimenpiteet aamuin illoin. Yhteys ulkomaailmaan on puhelin ja tietokone.

Siellä olet, istua törötät.
Eristyksissä.
Eristettynä.
Viisain olento jonka päivittäin kohtaat on itsesi ja oma sisimpäsi.
Ajan myötä kohtaat itsesi.
Turhaudut ajattelusta.
Käyt keskustelua itsesi kanssa.
Turhaudut ja elät.
Päivästä toiseen.
Kellon viisarit liikkuvat hitaasti.
Viimein uudet kantasolut tippuvat pussista suoraan suoneen. Tilanne ja tiputus on ohitse alle puolessa tunnissa. Koruton tapahtuma.
Eräänä syksyisen kauniina päivänä huomaat istuvasi kotikoneella näpyttelemässä riemunkiljahduksia, olen sata päivää vanha!
Joku luovutti kantasolujaan ja antoi uuden mahdollisuuden elämään, tähän hetkeen ja tähän päivään.
Suurin, kaunein ja rakkain lahja, jota nyt vaalin kuin kukkaa kämmenellä.

Olen saanut uuden tukan ja varsin kauniin pehmoisen nukan kauttaaltan iholleni, hönninkäisten nukan.

Jamaikalaisen pikajuoksijan tai afrikkalaisen maratoonarin vauhtia en jalkoihini ole saanut.

Sisimpääni muutti asumaan minä, uusi mahdollisuus ja elämä.

Kiitos Sinulle tuntematon luovuttaja!