Hylje kuntosalilla

Koko vaaranvyyhti lähti liikkeelle maanantai-aamuna.
Hylkeenmetsästäjien päivä.
Hylkeiden päivä liikkumiselle.

Olin jo silmät selälle heittäessäni päättänyt, että tästä maanantaista tulee hyvä liikkumispäivä, kun ei kerran tarvitse lähteä silmät sikkurassa heti aamusta laboratorioon tai The Doktorin vastaanotolle. Ajatuksena oli, että tänään ei tehdä pelkkää pakollista imurin ulkoiluttamista,vaan ihan kunnon hikiliikuntaa. Pitkä lenkki koirien kanssa ja siitä sitten kuntosalille hikoilemaan.
Vääntämään rautaa. Kyykkäämään ja punnertamaan otsasuonet pullottaen.

Hikoilua ja puuskutusta.Tiedättehän sellaista, missä sykkeet nousee ja rasva sulaa, kuin sianliha kuumalla valurautapannulla.
Tirinä oikein käy. 

On nimittäin pikku-pakko liikuttaa itseään vielä tehokkaammin, sillä kesäisen koppihoidon tuloksena olen saanut traktorin sisäkumista puhalletun uimarenkaan vyötäisilleni. Toisin sanoen kaikki liha ja pöhötys mikä ennen on ollut nilkkojen ja nivustaipeiden välillä on siirtynyt keskivartalolle, ja vaatteet kiristää.
Kiristää enemmän kuin ikävästi. Pelkkiä teryleenejä ja haaremihousuja ei mielellään kauaa viitsi päällensä kiskoa.
Bikini Fitness- kisoihin on aika törkeän pitkä matka. Veikkaan, ettei niissä kisoissa edes ole edes hyljeluokkaa.

Maanantain lenkkeily sujui tuulettomassa lokakuisessa aamussa.
Aurinko paistoi ja koirat nauttivat suunnattomasti vapaudestaan juosta pitkin peltoja. Siinä mieli lepäsi ja sykkeet nousi samaan tahtiin koipien kanssa.
Pelloilla, valkea pakkasen heittämä kuura kimmelsi auringon kohotessa metsien yläpuolelle.
Hiljaisuus ja hetki.
Niitä hetkiä, jolloin henkeä on pidätettävä ettei kuva rikkoontuisi.
Kuljettava ja katseltava.

Mutta.
Kuten olin aamulla jo päättänyt kuntosalille oli päästävä.
Mukaan lähti myös Rinsessa.
Onneksi lähti.
Onni onnettomuudessakin, edes kerran elämässä.
Piti jopa ääntä sattuessaan.

Hyvän alkulämmittelyn jälkeen raahailin hylkeen mitat saanutta kroppaani kuntosalin puolelta toiselle, ja kompastuin koipiini. Niihin kahteen, jotka pääjalkaisilta alkaa leuan alta ja sojottavat monesti kumpainenkin omiin suuntiin. Aivan yllättäen koordinaatio ja motoriset taidot katosivat. Luulen, en siis ole aivan varma, että tuona hetkenä olin kerrankin hiljaa, silmät ja suu kiinni.
Lensin rähmälleni.
Turvalleni.
Selälleni.
Lentojen lento.
Taitoin sormen, kolhin kyynärpään ja selän, sivumennen taisi pääkin kopsahtaa jonnekin.
Siihen loppui kuntoilu. Siihen lattialle. Siihen levypainopinon päälle.
Yksi lähes lensi yli levypainopinon.
Ja sen levypainopinon päällä lopulta retkotti huutava hylje.
Hylje.
Joka kirosi ja voihki, tunnin siinä keskellä lattiaa, ennen kuin ambulanssi viimein saapui.
Varmaankin hälytyskeskuksessa ajattelivat Rinsessan sinne soittaessa, että kyseessä on kahdeksankymppinen mummeli, joka on mennyt kokeilemaan kuntoilua ja kaatunut rollaattorinsa kanssa juoksumatolla, tekarit kolisten. Kiirettä ei tarvinnut pitää. Se mummu sieltä lattialta minnekään karkaa.

Onneksi nyt päästiin pelkällä säikähdyksellä, mustelmilla ja norsuannoksilla kipulääkkeitä.
Turvamies oli kyllä sanonut Rinsessalle, ettei saa puhua koko kuntosalille menosta enää ikinä mitään, että pysyisin kiltisti kotona ja etten TAAS mene telomaan itseäni. Taas?
Ikävä kyllä, hönninkäisetkin ovat alttiita tapaturmille. Ja toiset, ehkä hieman alttiimpia.
Ja toisaalta, Turvamiehellä on sitten käyttökielto tikkaille, sieltähän lennettiin viime viikolla alas.

Jotta nyt en ihan tyystin liikkumista lopettaisi pieniin kolhuihin, päätin hommata itselleni Personal trainerin, joka kulkee perässäni kuin varjo, vahtien juonko vihreää teetä vai kumoanko kurkkuuni mustaa kahvia litroittain, ja nostelenko koipiani vai kääriydynkö vällyihin sohvan nurkkaan.
Turvamies huokasi pitkään ja syvään, että ei tainnut tehtävää vastaanottanut ihan vielä tietää millaisen hylkeen saa valmennettavakseen?
Bikini Fitnessiin tähtääviä hylkeitä on kuulemma vain yksi.