Pelittää kyllä, mutta ei koko ajan. Ei kipuile, mutta jotain on pielessä.
EL Doktorin mielestä kiireellinen konsultaatio on aiheellinen, koska koskaan ei voi tietää mitä hönninkäisen kehossa ensimmäisenä elinvuotena voi tapahtua.
On parempi toimia heti ja nopesti ja vikkelästi. Hönninkäisen mielestä, ei kyllä ole mitään hätää, sillä pienet oireet ovat pieniä, ja jos ne eivät uhkaa välittömästi henkeä ja vaadi tehostetun valvonnan yksikköä, hätä ei voi olla suuri.
Maksan käänteishyljintäkin on saatu kuriin venesektiolla, jonka kuvittelin aluksi olevan aktiivista hoitohenkilökunnan silmien alla tehtävää ranteet-auki-viiltelyä. Kunhan vielä pääsisi tästä, aamuisin peilistä katsoo Miss Piggy ja iltaisin peilistä katsoo Hilda-Hippo turvotuksesta, elämäkin näyttäisi hieman normaalimmalta.
Vaikka eihän tässäkään lookissa mitään vikaa ole, sillä onhan kiva, että kasvot ovat pyöreät Hangon keksit ilman ryppyjä. Jossakin ensimmäisessä sytostaattihoitojen vaiheessa pää turposi kertaalleen hartioiden kanssa samalle tasolle ja muistutin Barbapapaa, ja toisella kertaa pää oli kuin vesiämpäri ja jymähti kiinni magneettikuvauslaitteeseen. Rinsessakin on jälkeenpäin sanonut, että ei sairaalaan katsomaan tullessa ollut varma pystyykö katsoaam suoraan vai juokseeko suoraan sairaalasta ulos, sen verran julman kokoinen hönninkäis- äiti oli sairaalasängyssä vastassa. Suorastaan pelottava olio.
Joten nyt on parempi tyytyä tähän pyöreään kuu- mallistoon. Pää kulkee hartioiden välissä matkassa, ja ajatus kulkee, mihinkään ei edes satu. Kunhan sitten tämä turvotus katoaa, lottoan, että bernhandilaisen roikkoposket ovat vielä pienet. Turvamiehelle, kun turhautuneena ulkonäköpaineitani sadattelin ja tuskailin, nosti tämä kämmenensä ja silitti poskea " vähän pallokala välillä."
Mutta sitten tähän näkökykyyn.
Alaspäin ja jonnekkin jotenkin vinkkeliin katsoessa silmään tai siihen näkökenttään ilmaantuu musta täplä, tai harmaa, tai sininen, tai siniharmaanvihreä. Kun peitän hyvänäköisen silmäni, (kauniin vihreät silmät, ihan tiedoksi vaan kaikille) ja katson ihmisten kasvoja, ne näyttävät siltä etteivät he olisi kuunaan näyttäneet vettä taikka saippuaa naamojensa kuuraamiseen. Musta ja likainen ampumatäppä saa kuitenkin aikaan sen, että yhdellä silmällä tuijottelu saa kaikki ihmiset näyttämään siltä, että heillä olisi keltainen sädekehä päänsä ympärillä. Enkeleitäkö kaikki lie?
Jotakin hassua on siis meneillään tuolla näkökenttäosastolla. Parasta kuitenkin se, että hönninkäisten silmiin erikoistunut silmätohtori löysi elämänsä ensimmäisen 1/miljoonasta tapauksen.
Ihmettelin kovin, että onko tämä joku vitsi, kun niin hoki, että "loistavaa, mahtavaa, uskomatonta".
Itseäni, lähes itketti, kun yksin pimeälle käytävälle istumaan jätettynä mietin sokeutumista ja silmämunan kaivamista lusikalla pois silmäkuopasta ja pimeäksi mahdollisesti muuttuvaa maailmaa.
Toppahousut kahisten, piikkilankaa muistuttava tukka taivasta kohden sojottaen, istun siellä nakövammaisen ja sokeille tapauksille tarkoitetulla penkillä. Tekstit seinilläkin on kirjoitettu kirahvin koiven mittaisella tekstillä harvasti, jotta huonommallakin näöllä varustettu näkee, että sokeainosastolle olet saapunut. Valo on himmeää ja suunniteltu niin, ettei sekään häikäise ja mahdollistaa hyvin lukemisen pienelläkin kärpäsenpaskalla kirjoitetulla präntistä.
Kun olin aikani puuduttanut kortisonin levittämää ahteriani käytävällä ja odottanut, tuli viimein lääkäreitä kokonainen leegio. Kutsuivat sisään. Nytkö ne sitten kiskoo sen silmän ulos!
Pimeässä vastaanottohuoneessa pandamaisiksi laajennettujen silmän mustuaisten kanssa, kiekaisin: "tuleeko vai meneekö silmistä näkö". Ilmeisesti viides tai ainakin kymmenes kiekaisuni, ylitti äänivallin ja pysäytti tyytyväisenä hymistelevien tohtorien leuat, joiden sanoista ei tullut lopppua " ei hyvä rouva. Ei teiltä näkö häviä, näette vain jatkossa kaiken kahtena ja 3Deenä. Hieman operoidaan ja kaikki hyvin.Harvinainen silmäsairaus."
Hönninkäisellä on siis jatkossakin silmät, jotka näkevät.
Kotiin ajeli huojentunut pandasilmäinen hönninkäinen, joka edelleen ihmettelee ja toivoo Euro-Jackpot voittoa.
Mutta sokeuteen.
Se on kansansairaus. Parantumaton ja iskee niihin, joilla on kaikki elämässään hyvin.
Siihen ei voi määrätä sytostaattihoitoa, ei sädehoitoa, ei mielialalääkkeitä, ei kipu-tai kuumelääkettä, ei unilääkettä, ei ainuttakaan lääkettä.
Tappavammaksi sen tekee kuitenkin se, että tähän sokeuteen kuuluu tiukasti tunteettomuus. Erityisesti onnellisuuteen ja positiivisuuteen liittyvät tunteet ovat vieraita elementtejä.
Tunteettomuus toisia ihmisiä kohtaan ja yltiöpäinen negatiivisuus, ne taas tunnetaan erittäin hyvin ja niitä käsitellään verenpaineet sydänkohtauksen tasoilla ja aivo-infarktia odotellen.
Istutaan vessanpöntöllä peräpää paskassa ja kirotaan vessapaperin santapaperiominaisuutta ja syytetään elämän kaikesta paskasta muita, sillä paska elämähän lähtee paskasta.
Ei elämistä ja elämää haittaavia ja hidastavia tauteja, on perhe, on rakastavia ihmisiä ympärillä, on yhteisö johon kuulua ja tulla kuulluksi, mutta silti?
Mutta nyt on hönninkäistä lyöty lekalla takaraivoon niin, että kumahti.
En tiedä, en ole edes varma mistä, mitä ja miten tulisi suhtautua ihmiseen, joka päällisin puolin kohdatessaan toisen on kohtelias, kuunteleva, hyvin käyttäytyvä, rakasettava, optimisti, onnellinen ja paljon muita positiivisia adjektiiveja. Mutta selän kääntyessä nousee helvetin musta aurinko, jonka ympärillä ei ole edes ampumatäpän ympärillä kellertävää sädekehää. Yhtään enkelipäistä ei heidän elämäänsä mahdu, sillä he eivät näe.
Ihminen puhuu pahaa, käyttää toisista negatiisivia ilmaisuja, hymyilee ja luimistelee, syyttää, paheksuu, ilkkuu, nauraa toisen epäonnelle, rypee säälissä ja odottaa sääliä, haluaa huomiota antamatta sitä edes muille, itsekeskeisyydessään näkee vain omat lihansa, syyttelee, tuhahtelee, huokailee, aloittaa lauseet negatiivisesti, tuijottaa omaa kehoaan, tuijottaa ja arvostelee, analysoi, parturoi, stilisoi, pilkkoo, veistää, kirvestää, puukottaa,kiristää, uhmaa, inhoaa,vihaa itseään, ylenkatsoo, väittää ettei kadehdi, ilkeilee, hajottaa päätään, herää joka- aamuiseen itseinhoon ja vitutukseen. Eikä koskaan rakasta.
Eikä koskaan näe.
Ei halua.
Ei halua nähdä yhtään mitään
On S-O-K-E- A?
Heitä olen kohdannut tällä viikolla liikaa.
Onneksi kuitenkin enemmän heitä, jotka eivät ole sokeutuneet.
Onni ja onnellinen elämä ei perustu sokeudelle. Sitä et voi ostaa, se pitää elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti