Virustautiin joogaa

On sitten iskenyt nuha, lenssu, räkätauti.
Yskittää ja nenä vuotaa vesihanan lailla.
Monta päivää oli kurkussa tunne, että siellä kipittää jotakin todella karvaista ja kutittavaa, mutta kurkkukivuksi se sitten siitä muuttui.
Hönninkäisen ensimmäinen virustauti.
Tapettiliisteritehdas on käynnistynyt ja sen liisterin värinkin voi valita lähes päivittäin.
Yhtään en tykkää tästä olosta, kun pää tuntuu painavalta ja muistuttaa vesiämpäriä. Jumalatoin kolkotuskin on nyt käynyt jo pari päivää.
Turvamiehelle, kun valittelin, niin totesi, että oliko kyseessä tiedotus vai peräti uutinen?
Kolottelu on kuulemma hyvin yleistä ja kuuluu räkätautiin.
Kolkotuskin loppuu jossakin vaiheessa, kunhan vaan niistää, ja niistää, ja niistää, ja niistää.
Lohduttavaa.
Soitin jo huolestuneen puhelun poliklinikallekin, mutta nou- hätä oli käytäväkonsultaation tulos.
Hönninkäinen on hyvä ja niistää vaan.
Liikkumisen osalta kiellettiin lähes kaikki, paitsi jooga.
Hikoilla ei saa. Eikä oikein hengästyä.
Siis joogaa virustaudin häätöön.

En varmaankaan olisi tätä tautia saanut, ellen olisi kovin vauhdikkaasti viime maanantaina jumppaillut ja lähtenyt pää hiestä märkänä tuuleen seisoskelemaan. Maanantain myrsky kuivatti nopeasti hien, mutta myös jääti ihon kylmäksi silmänräpäyksessä.
Maanantai-iltaisin, kun on perin tehokasta jumppaa, jossa venytellään ja heilutellaan käsiä ja jalkoja suuntaan jos toiseen, lämmin siinä tulee väkisin.
Hylkeitä on salissa vallan monta. Kuuma siinä tulee.
Tulee turvallinen olo, kun itsensä kanssa tekee töitä omaan tahtiin. Ja mikä parasta diskomusiikin jyskettä ei kuulu.
Kivempaa jumppaa se on kuin aerobic, joka ei oikeastaan koskaan ole ollut meikäläisen laji.
Aerobicissa pitää jalkojen, käsien, pään ja jopa silmien muljuta musiikin mukana, ja se on ihan liikaa ihmiselle, jonka motoriset taidot eivät ole vauvaiästä kovin kaksisiksi kehittyneet.
Kokeilin kerran jopa step- aerobicia, mutta siinä vaiheessa, kun makasin se lauta, ylösalaisin vatsan alle käännettynä ja raajat mustelmista sinikirjavina totesin, että ei-oo-mun-juttu. Vasenta jalkaa kohden on kaksi vasenta jalkaa, kuten myös oikeaa kättä kohden on kaksi oikeaa kättä. Niiden kaikkien välinen yhteys ja yhteistyö katkeaakin kahden korvan välissä, viimeistään silmien kohdalla tulee pahat esteet.
Tässä nykyisessä jumpassa treenataan näitä motorisia taitoja, hitaasti. Hitaasti on paljon enemmän ja paremmin, kuin nopeasti liikuttaen kaikkia ruumiinosia erisuuntiin.
Suorastaan hengenvaarallista.

Jooga on yksi suosikkilajeistani. Sitä suositellaan lämpimästi kaikille syöpalandiassa matkaaville tautitapauksille.
Siinä liikutaan hitaasti.
Hengitetään.
Keskitytään.
Ja liikutaan.
Venytään.
Vanutaan.
Ja voidaan hyvin.
Kannattaa kokeilla.
Jooga sopii kaikille, iästä, sukupuolesta ja koosta riippumatta.
Turvamies ei kyllä ollut samaa mieltä joogan sopivuudesta, kun yritin vääntää Turvamiestä seisomaan niskallaan. Totesi vääntämiseen, että hengettömyyden ja vammautumisen saa aikaiseksi helpommallakin, siihen ei edes tarvita joogaa.
Jumppapalloonkaan ei Turvamies enää ikinä kuulemma koske, sen verran vaarallisista lajeista on hänen mielestään kyse.

Rinsessan kanssa käytiin yhdessä jokin tovi joogassa ja kivaahan se oli.
Meitä vaan ei ole luotu toimimaan hiljaisesti tai ainakaan katsomaan sivusilmällä toisen venyttelyitä saati naamanilmeitä. On aivan kamalaa hiljaisessa huoneessa joogata hihittämättä.
Kokemusta on.
Kokemusta myös siitä, että astanga-jooga muuttuu kesken kaiken, nauru- joogaksi.
Ensimmäinen kerta oli kaikkein pahin.

Tuttuun tapaan vääntäydyin kohden sunnuntai-illan joogaa. Sillä kerralla sain Rinsessan matkaani.
Rinsessalle se oli ensimmäinen kerta joogaamisessa.Joogamatot ja huovat kainalossa matkasimme sillä kertaa yhdessä kohden joogan suurta ja ihmeellistä maailmaa.
Aurinkotervehdyksiä ja sotureita.
Miljoona muuta hyvää tekevää asanaa.
Astanga- joogaa.

Hämärähyssyisessä huoneessa joogattuamme, tuli aika loppurentoutukselle.
Omasta mielestäni aina se kaikkein mukavin osuus.
Aivot narikkaan.
Niin narikkaan, että toisinaan jopa uni iskee salakavalan nuijansa päähän.

Kaikki heittäytyivät lattialle rennosti makaamaan ja heittelivät kevyesti huopansa päällensä, taittelematta huopaa sen enempää ympärillensä ja sulkivat silmänsä.
Oli loppurentoutuksen aika.
Kurkistin vieressäni makaavaa Rinsessaa.
Ei olisi pitänyt.
Ei sillä kertaa.
Ei todellakaan.
Rinsessa makasi kyllä huovan alla.
Hyvin peiteltynä.
Makasi siinä aivan vieressä.
Tiukassa kotilossa.
Halkona.
Seipään nielleenä.
Tiukassa kapalossa.
Muumiona.
Niin tiukassa, ettei pääkään kunnolla kääntynyt.
Pitkä letti lattiaa myöten pään jatkeena.
Toukkana.
Kädet tiukasti peiton reunaa leuan alta puristaen.
Nyrkit tiukassa supussa.
Nenä tiukasti kohti kattoa.
Silmät selällään ja suu virneessä, kuiskaten;
"Mitä nyt tapahtuu?"
"Näytät ihan toukalta! Tuossa asennossa on hiukan haastavaa kyllä rentoutua, "totesin.
Toukkamuumiokapaloisen Rinsessan naurusta ei tahtonut tulla loppua, kun hän kurkisteli kapalostaan vieressä hengitteleviä keveästi peiteltyjä joogaajia.
Pakko myöntää, että rentoa hengitystä on vaikea rytmittää kuplivaan nauruun.