Jouluun on vielä sentään matkaa. Onneksi.
Suomi viettää kesää.
Tällä viikolla tuijotellaan sääkarttaa, ja edes päämeteoriitti Höör- Pouta- Kota, ei osaa vielä sanoa millaista säätä on tiedossa. Tänäänkin aamusta sanoi aamuradiossa, että juhannuksen sää tulee tietoon viimeistään juhannustaattona. Terävä havainto, jopa minulta, jolle ilmavirtauksien tutkiminen ja ymmärtäminen koulussa oli täyttä hepreaa. Jos sataa niin sataa, jos paistaa niin paistaa. Hyvin yksinkertaista tämä sään ennustaminen. Pilvettömältä taivaalta ei tule sadetta ja pilvet ovat sateen merkki. Siihen ei meteoriitin taitoja tarvita.
Juurikin näin. Tulevana juhannusaattona joko sataa tai paistaa, on kylmäämärkää tai kosteaakuumaa. Sellaista märkää, että villapaita kastuu ja makkarat grillissä likoavat sateessa, kuin makkarakeitossa konsanaan. Kaikkialla lotisee vesi, ja paras asuste on Nokian kumisaappaat tai kunnon Hait. Ilmassa leijuu niin paljon hyttysiä, että suunsa avatessaan huomaa suun täyttyvän hyttysten ahnaasta verenhimosta. Vegaanistakin tulee verenhimoinen lihansyöjä naarashyttyspataljoonan iskiessä imukärsineen jokaisen kahdella jalalla seisovan suomalaisen nahkaan ja ehkä myös niiden joiden nopein kulkutapa noudattaa nelivetoa. Lämpimintä on saunan lauteilla, jossa koivuniemen herroista kootulla luudanjatkeella huiskitaan ilmaa ja hakataan nahka punaiseksi. Ihastellaan Suomen suvea ja vuodenaikojen rikkautta. Juhannus on kerran vuodessa.
Tai sitten juhannuksena on niin kuumaa, että se naapurin Ville- Mikkopetteri päättää lähteä läheiselle Niilille veneilemään, kun kaikki muutkin suomalaiset niin veneilevät. Siinä sivussa huljuttaa tonkkaviinillä uusien perunoiden ja sillin maut, eikä huomaa veneeseen astuessaan, että viini on kihahtanut päähän ja kusihätä yllättää veneilijän, jo ennen kuin vene edes irtaantuu mutaliejuisesta rannasta. Suomalainen Ville- Mikkopetteri on tilastoihme, joita Suomen suvessa lasketaan rantaliejuun hukkuneiksi sepalus lähes auki, vehkeet vetoketjun välissä ja silmät kiinni.
Juhannus on keskikesän ja hyttysten juhla.
Viimeiset kaksi juhannusta olen vietellyt tavalla jos toisella Hiltonin vintillä ja katsellut kaatosateen kastelemia ikkunoista. Kironnut mielessäni, että edes juhannusta pääse viettämään, kuten niin monet muut ja koko Suomi. Kateeksi on käyneet ne ihmiset, jotka +3 asteen lämpötilassa ovat tallustelleet pitkin pihamaata untuvatakit tiukasti keskivartalon ympärille käärittyinä Suomen suvessa ja juhannuksessa.
Uudet perunat ja silli. Sauna ja yötön yö. Niistä ei puhuttu yhdenkään hönninkäisen kanssa. Juhannus Hiltonissa on mykkyydeen aikaa, siinä missä juhannus on yötöntä yötä.
Viime juhannuksen olin osittain lähes terveenä kotona ja odottelin kantasolusiirtoon pääsemistä, tankaten elinvoimaa pyöräillen, joka kyllä onnistui jossakin vaiheessa kääntymään täydelliseksi katastrofiksi. Pyöräilemään oli pakko päästä joka päivä, oli vointi, olo- ja olotila, ja säätila sitten mitä luokkaa hyvänsä. Ajatusten tuulettelua ja kunnon kohotusta sanoin Turvamiehelle, kun hän jälleen kerran kyseenalaisti pitkät pyöräilylenkit. "Sallittua? Siirtoon on aikaa enää muutama viikko, joten onkohan tuo sallittua. Rauhoittuisit jo edes juhannuksena."
Sallittua tai ei, ajattelin kiskoessani kypärää, hanskoja ja kenkiä jalkoihini. Kunnosta on pidettävä huoli ennen koppihoitoon joutumista.
Se vapaus!
Se vauhdin hurma ja huuma!
Ja ne kortisonihuurut!
Juhannus!
Palatessani reilun neljänkymmenen kilometrin lenkiltä pyörineni, tapahtuu se jokin niistä juhannuksen kauhuskenaarioista, joista jokainen hönninkäisiä hoitava tohtori on varoitellut.
Tieltä pihatielle kääntyessä vauhti hidastuu. Irrotan jalkoja lukkopolkimista, mutta mitään ei tapahdu. Jalat eivät liikahda nykimisestä huolimatta. Jumittuneet ja pahasti! Ei irtoa, niin ei irtoa. Vauhti hiipuu hiipumistaan ja sitten mennään.
Pihalle ovat astelleet Turvamies ja Iso- Huligaani, jotka suut avoinna katsovat iloista lentoani suoraan ojaan. Pää edellä. Tiukasti ohjaustankoa puristaen ja jalat polkimissa tiukkaakin tiukemmin kiinni.
Kun viimein tajuan mitä on tapahtunut, ojan reunalla seisovat Turvamies ja Iso- Huligaani. Hönninkäinen makaa selällään ojan pohjalla, polkupyörä tiukasti jalkojen välissä ja nauraa.
Itkeä pitäisi, kun sattuu. Naurattaa. Vedet silmissä nauran ja makaan vetisessä ojassa selälläni. Kupliva naurukaan ei saanut Turvamiestä hymyilemään. Säikähtänyt ilme istui myös Ison- Huligaanin kasvoilla.
"Seuraavaan pyörään apupyörät" toteaa Turvamies.
"Munalukolla ja kettingillä seinään koko pyörä", tuhisee, kiskoessaan pyöräänsä jumittunutta hönninkäistä ylös ojasta. Kiskoo kengät, joissa kivi kiilautuneena lukkopolkimen ja kengän väliin.
Lentojen lento. Yksi lensi yli käenpesän. Se oli hönninkäisen ensilento. Vain hönninkäisillä voi olla lento niin nopea, suora ja hiljainen. Se mikä ei tapa, sattuu saatanasti meillä hönninkäisilläkin.
En hukkunut Ville-Mikkopetterin tavoin läheiseen Niiliin, mutta en myöskään ojaan, jossa vettä oli sen verran, että selkänahka ja kalju kastuivat.
Hyvää juhannusta. Yöttömiä öitä. Pysytään pinnalla satoi tai paistoi.
Nightless-night on täällä ja jouluun on enää puoli vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti