Toukokuun ensimmäinen päivä meni jo ja minä odotan. En tiedä onko se
odottaminen positiivinen merkki siitä, että elän vai negatiivinen merkki siitä,
että ylipäätään jäin eloon.
Päässäni soi 15.yö, ja se saapuu aina uudelleen....
Päässäni soi 15.yö, ja se saapuu aina uudelleen....
Päiviä tuosta viidennestätoista yöstä tulee pian kuluneeksi yhteensä 1095. Niiden sisään mahtuu kahteen
kertaan sisuksiin imetyt kodin putkimiehet, ja Roger Rabbitin voimajuoma ja
uudet solut. Oikeastaan positiivista, sillä nyt syöpäni on virallisesti uhmaikäinen kolmivuotias.
Kolmen vuoden rajapyykki.
3 -vuotias.
Syöpä.
Ja minä inhoan tuota sanaa.
Se on todellinen syöpäperkele.
Kuulostaa samalle kuin se, kun vuosia sitten ajelimme koko perhe kohden pohjoista ja harrikalla ohitse huristavat pitkäpartaiset miehet saivat Rinsessan huutamaan: "varo isi noita helvetinperkeleitä. Ne seuraa meitä".
Ja samalle, kun Rinsessa kolmivuotiaana oppi lukemaan, ja huusi sängystään, että "äiti en voi nukkua kun kirjan helvetinperkele jäi silmiin asumaan"
Tilanne ja elämä on näiden kolmen vuoden aikana ollut juuri tuota.
Se seuraa, vaikka en sitä aina edes muista.
Helvetinperkele.
15 yö ja syöpäperkeleen synty.
Kolmen vuoden rajapyykki.
3 -vuotias.
Syöpä.
Ja minä inhoan tuota sanaa.
Se on todellinen syöpäperkele.
Kuulostaa samalle kuin se, kun vuosia sitten ajelimme koko perhe kohden pohjoista ja harrikalla ohitse huristavat pitkäpartaiset miehet saivat Rinsessan huutamaan: "varo isi noita helvetinperkeleitä. Ne seuraa meitä".
Ja samalle, kun Rinsessa kolmivuotiaana oppi lukemaan, ja huusi sängystään, että "äiti en voi nukkua kun kirjan helvetinperkele jäi silmiin asumaan"
Tilanne ja elämä on näiden kolmen vuoden aikana ollut juuri tuota.
Se seuraa, vaikka en sitä aina edes muista.
Helvetinperkele.
15 yö ja syöpäperkeleen synty.
Olin kuvitellut, että noiden kaikkien kokemusten ja liemissä uimisten jälkeen olen kokenut jo kaiken ja voin kulkea eteenpäin terveenä, vailla huolen häivää huomisesta tai siitä, että mikään ikävä asia ei enää ikinä koskettaisi Rogerin soluilla doupattua hönninkäistä.
Viimeiseen vuoteen on joka tapauksessa mahtunut paljon. Paljon hyvää, paljon onnellisia päiviä, mutta myös niitä päiviä, joiden olin toivonut olevan vielä kaukana edessäpäin.
********************************
Aamu viideltä Helsinki- Vantaan lentokentällä seisoskellessa elämä tuntuu olevan unisen ja hämyisen maailman puuteroimassa harsossa. Lähes kaikkien ihmisten kasvoilla on väsynyt katse, jota on yritetty virkistää saavillisella kahvia tai tölikillisillä RedBullia.
Olimme lähdössä matkalle.
Minä ja Turvamiäs.
Matkakohteena oli Itävalta ja seurana parasta A-luokkaa oleva Turvamiäs.
Huippuseuraa ja ihminen, joka on tuijottanut jokaisen osan TV:n lentoturmatutkinnoista ja osaa säikyttää hönninkäisen jo ennen kuin päästään edes lentokoneen ovesta sisälle, vain avaamalla suun, että tiesitkö ettei kaikissa lentokoneissa ole kunnollista lukitusta näissä ovissa? Virnistys ja tukahdutettu naurahdus, kun hönninkäisen lentokammoisen polvet notkahtavat ja totean "onko ihan pakko?"
Turvamiäs nauraa.
Odotus huhtikuun lämmittämästä Wienistä vaihtui nopeasti villahousuihin, villapipoon ja villahanskoihin. Viisaana ja valistuneena olin varautunut lämpimiin vaatteisiin.
Wien oli saapumistamme edeltävänä päivänä saanut niskaansa kymmenen senttiä lunta, kylmän pohjoistuulen ja pakkasen.
Mutta hönninkäistä ei viimat eivätkä kylmyydet haittaa.
Hönninkäisille keli kuin keli on sopiva. Suomen kevätkin kylmine aamuineen ja lumisateineen nostattaa v-käyrän harvoin mittasuhteiltaan tähtitieteellisiin lukemiin, toisin kuin niiden, jotka tykkäävät grillata itseään auringossa melanoomasta viis veisaten, ja joille lumisade keväällä merkitsee melkein ranteiden auki repimistä.
Matka eteni vallan hyvin, mitä nyt hotelli oli keskellä remonttia, aasialaisia vilisti kaikkialla, tuuli ja oli kylmää.
Mutta niinkuin aina jotakin sattuu ja tapahtuu. Liikkuminen ei aina mene kuten pitäsi.
Turvamiähen selkä sanoi työsuhteensa irti. Eikä ollut ensimmäinen kerta.
Ensimmäinen kerta selän työsuhteen irtisanoutumiseen sattui vuosia ennen hönninkäiseksi tuloa, jolloin opastin Turvamiästä jumppapallon kanssa. Ei olsi pitänyt, sillä se tiesi noidannuolta, kipeää kylkeä ja aivotärähdystä. Turvamiäs ei nimittäin pyöreän vatsansa kanssa pysy kovin hyvin pallon päällä, silloin kun hönninkäinen irroittaa kätensä.
Iloinen lento hönninkäisen mielestä, mutta Turvamies piti mykkäkoulua kaksi päivää. En ole varma johtuiko se kiukusta vai siitä, että päässä oli helvetillinen kahvikupin kokoinen kuhmu törmäämisestä vuolukivitakn kylkeen.
Mutta.
Hönninkäinen on tottunut liikkumaan aamusta iltaan ja vähän siinä välilläkin ja muidenkin edestä. Ikiliikkuja.
Kävely on liikuntamuodoista kevein, mutta ei silloin, kun hönninkäinen innostuu ostamaan edullisia tuliaisia ja tunkee ne Turvamiähen selässä retkottavaan selkäreppuun. Se tuli nähtyä sinä päivänä, kun olin juoksuttanut Turvamiästä ympäri Wieniä 27,9kilometriä.
Aamusta olin luvannut, että jossakin vaiheessa siirrymme kävelystä ratikoihin tai bussiin, mutta jotenkin se sitten vaan unohtui. Auringonpaisteessa kilometrit taittuivat sutjakasti ainakin hönninkäisen mielestä. Unohtui aamuiset lupaukset ihan vahingossa.
Vahingossa.
Väitän edelleen, että sinä iltana kun olimme tuon 27,9kilometriä talsineet, että kaiken pahan alku ja juuri oli vesipullo, joka painoi kuin synti viimeiset kaksi kilometriä Turvamiähen lonkkaa ja selkäruotoa, vaurioitti jotakin Turvamiähen selästä.
Hotellin sängyllä halkona tai lähinnä tolppana retkottava selkäkipuinen ihminen ei ole helppo hoidettava edes hönninkäiselle, jonka ammatti on sairaanhoitaja.
Selkäänsä valittava ihminen ei ole kaunista katseltavaa, eikä hönninkäis-sairaanhoitaja osaa olla kovin helläkätinen. Ei ole ollut helläkätinen edes silloin kun työskenteli hoitajana. Sukulaiset nimittäin eivät uskaltautuneet vastaanotoille, jostakin mystisestä syystä, joka edelleen on selviämättä.
Jokatapauksessa aikamiehen pukeminen ja riisuminen on hankalaa ja helläkätisyys katoaa varsin nopeasti, kun jalka ei liiku ja kiukku kivusta saa toisen kasvot rullalle.
Kun helläkätisyys ja lehmähermoisuus katoavat hönninkäisellä on taito joko kiekua tai sitten olla vaiti kuin muuri.
Kumpikaan ei oikein nyt onnistunut.
Hönninkäinen istuu lattialla kaksin kerroin ja hihittää ja hihittää, kunnes tolppana sängyllä makaileva Turvamiäs tuhahtaa.
"Ihme tapaus, sukkia saa edes jalkaan"
Lentokentällä paluumatkan alkumetreillä se sitten iskee. Iskee ehkä pahemman kerran kuin uskalsin edes ajatella.
Olimme tax-free myymälässä, ja jokunen tulianen oli ostamatta ja se mikä oli ostamatta oli tuliainen.
Äidille.
Tämä äitienpäivä, tämän vuoden 15. Yö.
Se palaa ikävänä.
Sinä päivänä 1095 päivää sitten, tärkein eteenpäin potkija elämässäni on poissa.
Ei tule kävele mäkeä ylös.
Ei vastaa puhelimeen, eikä soita.
Ei enää sano, että
elämä kantaa,
ei ole vielä sinun vuorosi,
älä vaan jätä hoitoja kesken,
pidä itsestäsi huolta,
älä nyt liikaa rehki,kun et ole kenellekkään mitään pahaa tehnyt niin ei ole oikein että sinä nyt kuolet,
sinulla on vielä paljon annettavaa,
et sinä ennen minua mene,
miltä se ydinkoe nyt näyttää,
kalju pääsi on aivan kaunis,
sinä jaksat!
Hyvää äitienpäivää Äiti, sinne jonnekkin!
Äiti
********************************
Aamu viideltä Helsinki- Vantaan lentokentällä seisoskellessa elämä tuntuu olevan unisen ja hämyisen maailman puuteroimassa harsossa. Lähes kaikkien ihmisten kasvoilla on väsynyt katse, jota on yritetty virkistää saavillisella kahvia tai tölikillisillä RedBullia.
Olimme lähdössä matkalle.
Minä ja Turvamiäs.
Matkakohteena oli Itävalta ja seurana parasta A-luokkaa oleva Turvamiäs.
Huippuseuraa ja ihminen, joka on tuijottanut jokaisen osan TV:n lentoturmatutkinnoista ja osaa säikyttää hönninkäisen jo ennen kuin päästään edes lentokoneen ovesta sisälle, vain avaamalla suun, että tiesitkö ettei kaikissa lentokoneissa ole kunnollista lukitusta näissä ovissa? Virnistys ja tukahdutettu naurahdus, kun hönninkäisen lentokammoisen polvet notkahtavat ja totean "onko ihan pakko?"
Turvamiäs nauraa.
Odotus huhtikuun lämmittämästä Wienistä vaihtui nopeasti villahousuihin, villapipoon ja villahanskoihin. Viisaana ja valistuneena olin varautunut lämpimiin vaatteisiin.
Wien oli saapumistamme edeltävänä päivänä saanut niskaansa kymmenen senttiä lunta, kylmän pohjoistuulen ja pakkasen.
Mutta hönninkäistä ei viimat eivätkä kylmyydet haittaa.
Hönninkäisille keli kuin keli on sopiva. Suomen kevätkin kylmine aamuineen ja lumisateineen nostattaa v-käyrän harvoin mittasuhteiltaan tähtitieteellisiin lukemiin, toisin kuin niiden, jotka tykkäävät grillata itseään auringossa melanoomasta viis veisaten, ja joille lumisade keväällä merkitsee melkein ranteiden auki repimistä.
Matka eteni vallan hyvin, mitä nyt hotelli oli keskellä remonttia, aasialaisia vilisti kaikkialla, tuuli ja oli kylmää.
Mutta niinkuin aina jotakin sattuu ja tapahtuu. Liikkuminen ei aina mene kuten pitäsi.
Turvamiähen selkä sanoi työsuhteensa irti. Eikä ollut ensimmäinen kerta.
Ensimmäinen kerta selän työsuhteen irtisanoutumiseen sattui vuosia ennen hönninkäiseksi tuloa, jolloin opastin Turvamiästä jumppapallon kanssa. Ei olsi pitänyt, sillä se tiesi noidannuolta, kipeää kylkeä ja aivotärähdystä. Turvamiäs ei nimittäin pyöreän vatsansa kanssa pysy kovin hyvin pallon päällä, silloin kun hönninkäinen irroittaa kätensä.
Iloinen lento hönninkäisen mielestä, mutta Turvamies piti mykkäkoulua kaksi päivää. En ole varma johtuiko se kiukusta vai siitä, että päässä oli helvetillinen kahvikupin kokoinen kuhmu törmäämisestä vuolukivitakn kylkeen.
Mutta.
Hönninkäinen on tottunut liikkumaan aamusta iltaan ja vähän siinä välilläkin ja muidenkin edestä. Ikiliikkuja.
Kävely on liikuntamuodoista kevein, mutta ei silloin, kun hönninkäinen innostuu ostamaan edullisia tuliaisia ja tunkee ne Turvamiähen selässä retkottavaan selkäreppuun. Se tuli nähtyä sinä päivänä, kun olin juoksuttanut Turvamiästä ympäri Wieniä 27,9kilometriä.
Aamusta olin luvannut, että jossakin vaiheessa siirrymme kävelystä ratikoihin tai bussiin, mutta jotenkin se sitten vaan unohtui. Auringonpaisteessa kilometrit taittuivat sutjakasti ainakin hönninkäisen mielestä. Unohtui aamuiset lupaukset ihan vahingossa.
Vahingossa.
Väitän edelleen, että sinä iltana kun olimme tuon 27,9kilometriä talsineet, että kaiken pahan alku ja juuri oli vesipullo, joka painoi kuin synti viimeiset kaksi kilometriä Turvamiähen lonkkaa ja selkäruotoa, vaurioitti jotakin Turvamiähen selästä.
Hotellin sängyllä halkona tai lähinnä tolppana retkottava selkäkipuinen ihminen ei ole helppo hoidettava edes hönninkäiselle, jonka ammatti on sairaanhoitaja.
Selkäänsä valittava ihminen ei ole kaunista katseltavaa, eikä hönninkäis-sairaanhoitaja osaa olla kovin helläkätinen. Ei ole ollut helläkätinen edes silloin kun työskenteli hoitajana. Sukulaiset nimittäin eivät uskaltautuneet vastaanotoille, jostakin mystisestä syystä, joka edelleen on selviämättä.
Jokatapauksessa aikamiehen pukeminen ja riisuminen on hankalaa ja helläkätisyys katoaa varsin nopeasti, kun jalka ei liiku ja kiukku kivusta saa toisen kasvot rullalle.
Kun helläkätisyys ja lehmähermoisuus katoavat hönninkäisellä on taito joko kiekua tai sitten olla vaiti kuin muuri.
Kumpikaan ei oikein nyt onnistunut.
Hönninkäinen istuu lattialla kaksin kerroin ja hihittää ja hihittää, kunnes tolppana sängyllä makaileva Turvamiäs tuhahtaa.
"Ihme tapaus, sukkia saa edes jalkaan"
Lentokentällä paluumatkan alkumetreillä se sitten iskee. Iskee ehkä pahemman kerran kuin uskalsin edes ajatella.
Olimme tax-free myymälässä, ja jokunen tulianen oli ostamatta ja se mikä oli ostamatta oli tuliainen.
Äidille.
Tämä äitienpäivä, tämän vuoden 15. Yö.
Se palaa ikävänä.
Sinä päivänä 1095 päivää sitten, tärkein eteenpäin potkija elämässäni on poissa.
Ei tule kävele mäkeä ylös.
Ei vastaa puhelimeen, eikä soita.
Ei enää sano, että
elämä kantaa,
ei ole vielä sinun vuorosi,
älä vaan jätä hoitoja kesken,
pidä itsestäsi huolta,
älä nyt liikaa rehki,kun et ole kenellekkään mitään pahaa tehnyt niin ei ole oikein että sinä nyt kuolet,
sinulla on vielä paljon annettavaa,
et sinä ennen minua mene,
miltä se ydinkoe nyt näyttää,
kalju pääsi on aivan kaunis,
sinä jaksat!
Hyvää äitienpäivää Äiti, sinne jonnekkin!
Äiti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti